sukukokous 2015

Heikki Karhusta sukuseuran 1. kunniapuheenjohtaja
 

 
 
 
 
 

 
Luumäen Karhujen sukuseuran perustaja ja pitkäaikainen puheenjohtaja, sukututkija Heikki Karhu (toinen vasemmalta) valittiin aplodien saattelemana sukuseuran ensimmäiseksi kunniapuheenjohtajaksi. Huomionosoitusta luovuttamassa seuran sihteeri Eija Mänty (vasemmalla), nykyinen puheenjohtaja Esko Karhu ja taloudenhoitaja Seppo Karhu .

Luumäen Karhut kokoontuivat kolmen vuoden välein pidettävään sukujuhlaan ja sukukokoukseen Risulahden lavalle 25. heinäkuuta 2015. Aika tasan kaksi sataa karhua valloitti taas Kivijärven luonnonkauniilla rannalla sijaitsevan juhlapaikan.
Sukuseuran virallisessa sukukokouksessa puhetta johti Terhi Karhu Taavetista. Sukuseuraa kaksi edellistä kolmivuotiskautta luotsannut puheenjohtaja Esko Karhu Kouvolasta sai yksimielisesti jatkopestin seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi.
Hallituksen jäsenistä Asmo Karhu Luumäeltä, Seppo Antero Karhu Kouvolan Valkealasta, Seppo Antti Karhu Lappeenrannasta, Eija Mänty Kouvolan Inkeroisista ja Voitto Pesu Luumäeltä valtuutettiin jatkamaan tehtävässään.
Sukuseuran perustaja ja hallituksen jäsen Heikki Karhu Lappeenrannasta pyysi eroa hallituksen jäsenyydestä ja esitti tilalleen Tuula Honkalaa Luumäeltä. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.
 
Sukuseuran jäsenmaksu päätettiin pitää ennallaan. Jäsenmaksu on 12 euroa vuodessa, ja se laskutetaan kolme vuotta kerrallaan kulujen säästämiseksi. Myös seuran liittymismaksu on sama kuin ennen, 10 euroa.
Sukuseuran taloudenhoitaja Seppo Karhu korosti talousarviota esitellessään, ettei yhdistyksen tarkoitus ole kerätä toiminnastaan voittoa. Seuraavan kolmivuotiskauden talousarviossa tulot ja menot päätyvät nollatulokseen. Seuran talous on vakaalla pohjalla, joten pesämunan kartuttamiseen ei ole edes tarvetta.
 
Seuraavan kolmivuotiskauden stipendien yhteiseksi enimmäismääräksi vahvistettiin 2000 euroa, ja stipendit julistetaan haettaviksi keväällä 2018. Stipendejä voidaan myöntää sukuun kuuluvien nuorten opinto- ja harrastustoiminnan tukemiseen.
Sukukokouksessa julkistettiin myös tämän vuoden stipendien saajat. Stipendin saivat Henri Karhu Hämeenlinnasta jääkiekkoleirin kustannuksiin, Niko Kinnunen Kouvolasta salibandyn kausimaksuihin, Joel Pesu Lahdesta mediatekniikan opintoja varten, Emilia Pätäri Kotkasta suunnistus- ja hiihtoleirien kustannuksiin sekä Anne Turunen Pornaisista kouluratsastushevosen kouluttamiseen ja varusteisiin.Sukukokouksen asialistalla viimeisenä - vaan ei vähäisimpänä – pykälänä oli sukuseuran ensimmäisen kunniapuheenjohtajan valinta. Hallitus oli onnistunut pitämään esityksensä salassa nimitettävältä itseltäänkin, ja liikutus oli silmin havaittavissa, kun sukukokous yksimielisten aplodien saattelemana kutsui sukuseuran perustajan, pitkäaikaisen puheenjohtajan, sukutiedoston ylläpitäjän ja sukututkijan Heikki Karhun kunniapuheenjohtajaksi.
Kokouksen jälkeen päivä jatkui Risulahdessa ruokailun ja sukulaisten tapaamisten parissa. Ohjelmaosuudessa puhui varatuomari Aimo Kapiainen Lappeenrannasta, ja musiikista vastasivat Tarja Käyhty Lappeenrannasta sekä Kari Karhu Hämeenlinnasta.
 
Karhujen kokoontumista suosi jälleen aurinkoinen sää kesän koleuden keskellä. Monet juhlijat kantoivatkin ruokansa pihapöytien ääreen nauttien lämmöstä, leppoisasta tunnelmasta ja sukulaisten tapaamisesta.
Sukujuhlaan saapui noin 200 Karhua eri puolilta Suomea. Pitkämatkalaisimmat taisivat olla Hilkka Kokko Kalajoelta (edessä) ja Varkaudesta saapunut Marja-Leena Kääriäinen, jota juhlan juontaja Kari Karhu haastatteli.
 


kuvia sukukokouksesta 2012


Sukuseuran ensimmäinen puheenjohtaja ja perustaja Heikki Karhu sekä sihteeri Eija Mänty laskivat Karjalan väreihin puetun kukkakimpun muistomerkille. Airueina toimivat Heikin lastenlapset Anna ja Riina Karhu.