LUUMÄEN KARHUT -SUKUSEURA RY

SUKULEHTI NRO 24 ILMESTYY HUHTIKUUSSA 2018


Seuraava sukulehti eli Karhunpesän kuulumiset nro 24 ilmestyy huhtikuun lopulla, ja sen tekemiseen toivomme taas kaikkien karhujen apua.

Tuttuun tapaan lehdessä julkaistaan tietoomme tulleet edesmenneiden sukulaisten nimet ja sukutiedostoon ilmoitetut syntyneet, jos vanhemmat antavat luvan tietojen julkaisuun. Myös kuvat uusista pienistä sukulaisista ovat tervetulleita.

Myös muut palstat ovat varmasti tuttuja:

– Onko lähipiirissä ollut syntymäpäiviä, häitä tai muita juhlia? Tähän lehteen toivotaan tietoja ja kuvia myös viime kevään ylioppilaista ja muista valmistuneista.

– Onko tullut palkintoja kilpakentiltä tai muista harrastuksista?

– Karhujen kamerasta -palstalla voitte lähettää kuvaterveisiä sukulaisille. Myös karhujen luonto-, maisema- ym. kuvia julkaisemme mielellään.

­­– Omista albumeista poimitut vanhemmat kuvat kiinnostavat taatusti laajempaakin sukulaisjoukkoa.

– Onko tallessa suvun vanhoja tavaroita – mitä tahansa tekstiileistä työkaluihin? Lähettäkää kuvia ja tietoja niistä.

Kevään sukulehteen ehtivien aineistojen on oltava perillä maaliskuun loppuun mennessä.

Aineistoja voi lähettää osoitteeseen marju.perila [ät] pp.inet.fi tai esko.karhu [ät] pp1.inet.fi sekä kaikille hallituksen jäsenille. Yhteystiedot löytyvät sukulehdistä ja täältä uudistetuilta kotisivuiltamme.
Lisätietoja kerrotaan mielellään myös puhelimessa, sukulehden toimittaja Marju Perilä, puh. 041 702 6622, ja puheenjohtaja Esko Karhu,
puh. 040 547 1816.

Lämmintä tulevaa kevättä kaikille Karhuille – ja välittäkää viestiä eteenpäin lähisukulaisille!

Terveisin
Esko Karhu ja Marju Perilä

 
 

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS VUODEN VAIHTUESSA


Käänsin seinäkalenterissa sivua, ja sehän onkin taas viimeinen lehti. Vuosi on lopuillaan ja joulu lähestyy. Suomi-neidolla on suuri juhlavuosi, ja teemaa on käytetty lukuisissa yhteyksissä ja näyttävissä tapahtumissa.

Myös meidän sukumme kotikunta Luumäki on hyödyntänyt tämän merkittävän juhlavuoden monella tavalla. Näin kuuluu ollakin, onhan itsenäisyytemme ensimmäinen presidentti P. E. Svinhufvud asunut suurimman osan elämästään Luumäellä Kotkaniemessä.Kotkaniemi on nyt kunnostettu ja entisöity kokonaan, ja kansalaisilla on mahdollisuus käydä tutustumassa hienoon kartanoon Kivijärven rannalla ensi toukokuusta alkaen.

Meillä sukuseuralla ei osunut sukujuhla aivan tähän Suomen juhlavuoteen. Laittakaa muistiin ensi vuonna lauantai heinäkuun 21. päivä. Silloin kokoonnumme toivottavasti taas isolla joukolla Risulahteen. Juhlasta tulee tarkempaa tietoa ensi kevään lehdessä.

Sukuseuran kotisivut ovat tällä hetkellä "remontissa", mutta viestitämme kaikista ajankohtaisista asioista entiseen tapaan s-postilla.
Muistutan jälleen, että lähettäisitte tietoa yhteystietojenne muutoksista. Muutama onnittelukorttikin on taas tullut takaisin, kun vastaanottajaa ei ole löytynyt.

Sukuseuran hallitus ja muut toimihenkilöt toivottavat oikein Hyvää Joulua ja tulevaa vuotta 2018.

Esko Karhu

 
 

UUTTA MIELENKIINTOISTA JUTTUARKISTOSSA


Sukukirjassamme sivulla 730 on kirjoitus otsikolla Ilmari Karhu – suvun kenraali. Siinä lyhyesti mainitaan hänen pidättämisensä marraskuussa 1946. Syytteenä, joka lopulta todettiin aiheettomaksi, oli epäily osallistumisesta aseellisen toiminnan luvattomaan valmisteluun. Näistä 280 päivästä Ilmari Karhu piti päiväkirjaa, jossa on ainakin lyhyt merkintä jokaiselta päivältä. Lyijykynällä A4:n kokoisille ruudullisille papereille tiheästi kirjoitettua tekstiä on kaikkiaan 72 sivua.
Ilmari Karhun tytär Anja Tuomi on poiminut osan päiväkirjamerkinnöistä - vankilaelämän arjesta kertovia asioita ja isänsä katkeriakin mietteitä. Olemme saaneet luvan julkaista tekstit sukuseuramme kotisivuilla, ja ne löytyvät nyt juttuarkistosta.
Filosofian tohtori, sotahistorian dosentti Jarkko Kemppi on kirjoittanut elämäkerran sukuumme kuuluvasta kenraalimajuri Ilmari Karhusta.
Kempin kirjassa käytetään lähteinä muun muassa Karhun omia muistiinpanoja erityisesti jatkosodan ajalta. Lisäksi elämäkerrassa on kenraalin omia muistelmia lapsuudestaan ja nuoruudestaan, joita hän kirjoitti kesken jääneisiin muistelmiinsa.
Kirjassa hyödynnetään myös Ilmari Karhun yksityistä päiväkirjaa, jota tämä piti ollessaan 230 vuorokautta Valpon tutkintavankeudessa vuosina 1946–47.

Luumäen Karhut -sukuseura ry on tukenut kenraali Ilmari Karhun elämäkerran kirjoittamista myös rahallisella avustuksella. Huhtikuussa 2017 ilmestyneen, eli aivan tuoreen kirjan on kustantanut Amanita Oy. Kovakantisessa kirjassa on noin 300 sivua, ja sitä voi tilata suoraan kustantajalta ja verkkokirjakaupoista, esimerkiksi Adlibriksestä, tai Prismasta toimitettavaksi lähimpään myymälään.

 
 

SUKUKIRJA


Sukukirjan painos on loppuunmyyty, ja toimihenkilöille tulee aika ajoin kyselyjä kirjan saatavuudesta. Jos tiedätte tarpeettomaksi jääneistä sukukirjoista, ystävällisesti ottakaa yhteyttä johonkin hallituksen jäsenistä, välitämme mielellämme tietoa kirjoja etsivistä sukulaisistamme.
 
 

puheenjohtajan terveiset sukujuhlan jälkeen


Kiitos kaikille sukujuhlassa 25.7.2015 mukana olleille. Meillä oli jälleen erittäin lämminhenkinen tilaisuus. Oli mukava nähdä, että sukulaisten kesken tuntui juttua riittävän, mikä oli tarkoituskin.
Myös kokeilemamme eri sukuhaarojen merkitseminen värinauhoin on saanut paljon myönteistä palautetta. Aikomus on käyttää niitä seuraavassakin juhlassa, ja vielä lisättynä uusilla ideoilla.

Kiitos teille, jotka vaivauduitte tuomaan vanhoja traktoreita näytille, ja mukanahan oli myös uusi tämän päivän kone vertailun vuoksi. Kiitos myös kaikille erilaisia käsien töitä paikalle tuoneille.

Tapahtuman virallinen osuus, sukukokous, meni joustavasti, siitä kiitos asiansa osanneille kokousvirkailijoille. Saimme nauttia myös tasokkaista musiikkiesityksistä, ja tälläkin kertaa esiintyjät löytyivät omasta suvusta, mikä on aina mieluisaa.

Hallituksella on tiedossa muutamia asioita, joita mietitään vielä paremmiksi. Palataan niihin sitten kolmen vuoden päästä tarkemmin. Ja luonnollisesti uudet ideat ja ehdotukset sukulaisilta ovat aina tervetulleita.

Oikein antoisaa juhlien välistä aikaa,
Esko Karhu

 
 

Ajankohtaista

 

SUKULEHTI NRO 24 ILMESTYY HUHTIKUUSSA 2018

Seuraava sukulehti eli Karhunpesän kuulumiset nro 24 ilmestyy huhtikuun lopulla, ja sen tekemiseen toivomme taas kaikkien karhujen apua.

Tuttuun t...


 

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS VUODEN VAIHTUESSA

Käänsin seinäkalenterissa sivua, ja sehän onkin taas viimeinen lehti. Vuosi on lopuillaan ja joulu lähestyy. Suomi-neidolla on suuri juhlavuosi, ...

 

UUTTA MIELENKIINTOISTA JUTTUARKISTOSSA

Sukukirjassamme sivulla 730 on kirjoitus otsikolla Ilmari Karhu – suvun kenraali. Siinä lyhyesti mainitaan hänen pidättämisensä marraskuussa 19...



Copyright © 2018 Luumäen Karhut -Sukuseura ry | Webbinen.net