LUUMÄEN KARHUT -SUKUSEURA RY

Juttuarkisto


» Otteita Ilmari Karhun päiväkirjasta
» Abraham Karhun päiväkirjasta
» Elämää Nokanmäellä
» Hop sekkaa, sanoi Iihosaaren Eljas
» Karhunkylä
» Topi ja mopedi
 

abraham karhun päiväkirjasta: rakuunarykmentin retki viipuriin ja koivistolle


Luumäen Heikkilässä elänyt Abraham Karhu (1870–1911) oli sotapalveluksessa Lappeenrannan rakuunarykmentissä vuonna 1892 ja kirjoitti siellä ollessaan päiväkirjaansa kertomuksen rykmenttinsä retkestä Viipuriin ja Koivistolle.
Retkikertomuksen lisäksi päiväkirja sisältää lähinnä laulujen sanoja ja runoja, ja Abraham on nimennytkin vihkon ”Laulu- ja runokirjaksi nuorisolle, ensimmäinen painos, kirjoittanut aliupseeri Aapram Karhu Lappeenrannan rakuunarykmentistä”.
Yli sadan vuoden aikana repaleiseksi kulunut päiväkirja on Abraham Karhun jälkeläisen, sukulehden toimittajan Marju Perilän hallussa, ja sukututkijamme Heikki Karhu on poiminut siitä armeijaretken kuvauksen alkuperäisessä kieliasussaan.


Tuli siitä valmis matkaan lähtö vaikka luultiin että pitäs toisiin aikain jäämän. Maanantain iltana elokuun 21 päivänä tuli tieto että laittaa satulat täyteen varustukseen jo yöllä että aamulla lähtöön oltas valmiina.
Seuraavana aamuna kello 8 järjestettiin pussia ja kaikkia joita matkalla tarvitaan ja olimme täydessä toimessa valmisteltu kapineitamme kuntoon. Vaan tuli kielto ettei tule lähtö ennen kun keskiviikkona.
Rykmentin komentajalle oli tullu sähkösanoma että Suomen sotaväen päällikön apulainen saapuu tarkastamaa täällä sijoittelevaa reservikomppaniaa, joten tiistai iltapäivällä laitoimme täyteen kuntoon ja niin olimme kaikki valmiina.

Illalla päiväkäskyllä määrättiin lähtö tapahtuvaksi kello seitsemän keskiviikkoaamuksi.
Päivä valkeni vaan pilvisenä ja sateisena. Mielemme kävi alakuloiseksi jota emme tahtoneet näyttää toisille tovereille että ollaan nurjamielinen vaan oltiin hyvin iloisia siitä kun päästään lähtemään.
Minäkin oisin saanut jäätä kotia mutta sitä en minä tahtonut tehtä vaan lähtin matkalle toisten kanssa.
Aamulla aikasin herätettiin ja menimme talliin juottamaan ja puhtistamaan hevoiset, tarkastimme satulat joihin varustimme tupakkaa ja muuta suuhun sujuvaa. Aaamiaiseksemme annettiin uusia perunoita.
Päiväkäskyssä määrätyllä tunnilla olimme valmiit, jopa satuloineetkin hevoset, vaan pilvet ei voineet pidättää kokoontuneita höyryjään vaan alkoivat sateena virrata alas, joten käskettiin vasta jos lakkaisi.
Vähän kumminkin hiljeni sade, silloin torvensoittajat puhalsi lähtöön. Nyt kokoonnuimme maneesin edustalle johon pijan saapuivat päällikkömme ja rykmentin komentaja ja hän tervehti meitä.
Kohta lähtimme musiikin soittaessa. Kasarmipihalta menimme kaupungin läpi suunnaten kulkumme Viipuriin menevälle maantielle kohti yhden vanhastaa Suomen varustuksistaan tunnettua kaupunkia kohden.
Tiellä me sivulse Lappeenrannassa leirillä olleen tykkiväen joiden kanssa olimme harjoitelleet leirillä. Vähän eteenpäin ajettuamme tapasimme yhden pataljoonan joka jalkasin pötki Lappeenrannasta Viipuriin. Heidän ohi ajoimme myöskin jotka oli yhtä tunnettu kuin etellisetkin.

Olimme kulkeneet jo yli puolen matkan kun komennettiin oikealle puolelle kentällä jossa astuimme alas selästä. Syötettiin hevosia, tämäpä ei tuntunutkaan hauskalta, oleha läpi märkinä ratsun vieressä seistä.
Tunnin aikaa tässä oltuamme juotimme hevoiset lähellä olevasta järvestä, jonka perästä joka Eskatroona lähti ravissa matkaa jatkamaan joten paikka jäi. Tämäpä tekikin hyvää körvettyneille Rakuunoille jotka taas saaden ajosta lämpimän.
Olipa meidän Eskadroonan… (rivi puuttuu) …olla hänen venäläinen ratsunsa vilusta ja vanhuudesta köntistynyt kun kaatua retkahti keskelle tietä saaden toisia vielä päällensä. Kumminkaan ei käynyt sen pahemmin kuin tuli rapaan.
Tavallista enemmän ei tällä välillä ole kertomista kuin olihan siinä pari niin komeata hovia, se oli parasta mitä näimme, mutta olipa meillä toivottavana uutta ja ehkä kaunistakin, nimittäin vanhoista muistoista rakas Wiipurin kaupunki jota moni meistä ei ollut nähnytkään.

Nyt alko jo näyttää että pianpa tästä taitaa tulla se eteltä mainittu kaupunki kun tuli näkyviin se rautatie joka menee Helsingistä Viipuriin. Hetken ajettuamme niin jopas näky Suomenlahden tummia lahtelmia. Nyt nostimme silmämme ja kas siellä näkyy koko Wiipurin kapunki. Nyt komennettiin stoi ja käskettiin laulajat eteen ja sijoitettiin järjestykseen ja rakuunanlakit päähän hurjasti vaikka… (rivi puuttuu) … turhamaiselta.
Nyt taas mentiin, musiikki soitti ja laulajat laulelivat ja ajoimme ison sillan ylitse ja olimme Neitsytniemellä, joka on varsinainen eri kaupunki, olihan tuokii jo meidän Lappeenrannan vertainen.
Neitsytniemen läpi päästyämme oli aukeata, vähän matkan päässä edessämme törötti se Wiipurin vanha linna, josta ehkä joka Suomen sotilas ainakin on kuullut puhuttavan, jos ei muuta niin ainakin mainiosta Viipurin pamauksesta, joka saatti monta satua kansan keskeen.
Nyt eroitti meität kaupunkista tuo linnan silta. Katselimme niin tarkoin kuin vain sivu katseella voi tuota vanhan ajan kaupunkia, jonka tarkemma selityksen jätäin tekemättä syystä kun ei ollut tilaisuutta enempää sitä katsella.
Mutta sen verran näin että katselioita oli paljon, niitä oli joka kadun kulmassa ja portilla jos jonkiin moista, oli Herraa ja Rouvaa, talonpoikaa ja Porvaria, ja siellä ne Wiipurin lihavat kyökkipiiat ja kaikki katso suu auki. Ja niin sitä oltiin Wiipurissa, josta niin monta kertaa laulettiin ennen Lappeenrannassa mutta nyt päästiin itse katsomaan.
Mutta minähän en ainakaan tullut hullua viisaammaksi sillä katsottavia oli enemmän kuin kerkesi, sen vain näin että katsojia oli katujen vieret täynnä.
Tulimme taaskin yhden pitkän sillan yli joka kävi rautatien päälitse. Nyt oli edessämme yksi Suomen poikain kolmen vuotinen koti, jonka portilla pataljoonan musiikki soitti kunnian marssia, kun ajettiin, niin eihän täällä ollutkaan kasarmin piirissä niin väliät paikat kuin meillä, vaan täyty puolitunkoksessa kulkea ettei tallos semmoisia kauneita istutuksia.
Pujottelimme kumminkin läpi kasarmin piirin ja pääsimme harjoituskentälle joka oli määrätty yöpaikka. Nyt olimme kahden kotin välissä, toisessa säilytetään kunnollisia poikia, toisessa rikoksen tekijöitä vangeja.

Tähän siis laitoimme omat väsymättömät luontokappaleet kiinni, hankimme ruokaa eteen ja riisuttiin satulat pois selästä. Kohta kuului käsky että kattilat ja lusikka ja leipäkannikat ja matkaan. Senpä teimmekin sillä jopa vatsamme oliki jotenkin tyhjät kun aamulla kotoamma vähän söimme perunoita, ja niin lähtimme marssimaan ruokahuonetta kohden. Saapa nähtä minkänlaisen sopan kokki on laittanut vieraille… (epäselvää) …tällä kertaa.
Kokki poika pisteli kattiloihimme oikein paksua hernesoppaa ja vielä varusmestari antoi oikein aika köntin lihaakin, nythän kelpas matkamiesten kun oli leipää itsellä. Nyt mentiin ruokahuoneeseen joka mielestämme oli hyvin pieni, ja täällä taas alkoi kalikkain keikutus ja olkoon Wiipurin pataljoonallen kunnia sillä soppa oli hyvä.

Syöntimme päätyttyä näytettiin huoneet joihin saimme tuoda kampsumme ja jossa me yön vietimme ja täällä olikin kyllä tilaa, sillä pojat olivat päässeet pois ja toiset olivat lomalla, me poloiset taas pitkällä matkalla.
Vaan eipä Rakuuna ole yksin sillä hänellä on toverikin jonka rinnassa sytän sykkii, jos kohdalla ei ihmisen vaan kumminkin yhtä uskollinen, ja sepä taas johtui mieleemmekin ja lähtimme juottamaan ja annoimme ruokaa vielä eteen.
Näin puuhaten kului iltamme, nyt tuli iltahuuto, kokoonnuimme komppanian käytävällen jossa tarkastettiin jos on kaikki, vai onko vieras kaupunki saanut pojat houkutelluksi tarkastusretkille, jonka jälkeen saimme ruveta levollen.
Kyllä teki monen mieli vaan ei annettu mennä kaupunkillen, mutta viettelys voitti monen ajattelemaan, tulkoo perästä mitä hyvänsä, täytyyhän sitä kerran koettaa ja niin toinen toisensa perästä pujahtivat pojat ulos ovesta. Oli meitä joitai laiskoja jotka katsoimme levon parhaaksi ja panimme maata jo ja maistuikin hyvältä.

Kello puoli kymmenen oli määrätty lähtömme Koivistollen ja nyt laitoimme kaikki kuntoon. Jopa käskettiin satuloille ja nousimme satulaan ja odotimme päälliköitämme. Ensiksi tuotiin Stantaari ja sitten tuli Rykmentin komentaja, silloin sitä taas lähdettiin samalla lailla kuin tultiin kaupunkiin, oli laulajat etellä ja musiikit soitti kasarmin portilla ja niin lähdettiin.
Suomen lahden rannalta kuljeskellen ja tulimme Johanneksen pitäjään, täällä tapasimme kuormastomme jotka raskaiden kuormien kanssa ei voineet edellä kulkea.
Tulimme eräällä aukealle kentälle jossa astuttiin hevosten selästä ja pantiin toisia hakeen heiniä mutta heinät oli niin kaukana että täytyi taluttaa hevoiset omin jaloin sinne missä heinät oli ja menimme erään ison ladon luo josta saimme ruohoja Ratsuillemme…

Nyt rupesimme tarkastamaan sitä paikkaa sillä taluttaissa hevoisia ei meillä ollut paljon aikaa tehtä havaintoja. Tässä oli kaksi klasitehtasta, hovi ja hänen alustansa ja tehtaan työmiesten asuinnoita joten kaikki yhteensä teki pienen kylän jonka läpi kulki vähäinen joki josta juotimme hevoisemme ja tahdomme mainita tämän kylän ja tehtaan nimen. Sitä nimitettiin Rokkalan koskeksi, ja kun hevoset oli saaneet heiniä niin teki meidän miestenkin mieli syötä.
Mutta mitäs nyt, ei ollut muuta kuin kuivaa leipää jota Wiipurista lähteissä annettiin eikä saanut kylästäkään mitään, oli siksi syöty köyhäksi. Minä sain yhden kattilallisen maitoa yhtestä talosta josta syötiin kolmeen mieheen.

Syötyämme ja jaloteltuamme Ratsumme lähdimme taas eteenpäin matkustamaan. Alkoi taas näyttää enemmän elollisen merkkiä kuin lähdettiin. Tuli taas pitäjä ja nyt olimme Koiviston pitäjässä, täällä tuli ensiksi Makslehtiin kylä, jossa viljelykset näytti olevan hyvät ja maa oli tasaista, oli oikein hauska kylä.
Suomen lahten tässä oli aivan maantien vieressä ja levitti jotenkii aukeen selän tällä kohtaa, josta näkyi laivoja. Niin kuljeskelimme, jopas alkoi näkyä taloja jotenkii hyvin rakennettuja ja herrasmuotiin puettuja naisia. Tulimme Koiviston kirkon kylään.
Täälläpäs oli kylä oikein niin kuin ainakin sivistyneessä paikassa, koko erilaista kuin muualla näillä seutuilla. Tulimme läpi kylän kirkon luo, kirkko sijaitsee kauniilla niemellä meren rannalla. Täällä oli meille pivakki paikka vaan oli liian pieni koko Rykmentille.
Toisella puolen kirkkoa oli tasainen nurmi aitattu kiviaitalla, taisi olla kirkollen kuuluva johon ei meitä laskettu kuin parempain miesten kautta. Sinne vietiin neljä eskadroonaa, kaksi jäi siihen ensi aijotulle paikalle.

Täällä laitoimme hevoisemme liekaa ja annoimme ruokaa eteen, mutta sitpäs tulikin ruveta emännäksi sillä siellä ei ollut valmista soppaa niin kun Viipurissa, johon kaikki ryhty hyvin sukkelaa sillä joka miehellä oli nälkä.
Nyt mentiin meren rantaa katsomaan paikkaa että missä olisi mukava keittää, josta löysimme oikein mukavan paikan johon ruvettiin tekemään tulta ja kohta loisti iloiset tulet meren rannalta kivilouhikosta.
Nyt kuului huuto, neljännen eskadroonan miehet hakemaan perunoita ja lihaa, jota lähdettiin heti hakemaan. Toinen toi lihaa, toinen perunoita sillä meitä oli niin sanoakseni kaksi jotka laitoimme yhdessä.
Kun tultiin siihen paikkaan jossa oli meidän määrä keittää, lähdin minä hakemaan vettä lähellä olevasta lähteestä, sillä meri veteen ei ruvettu keittämään ja Marttila jäi pesemään perunoita. Saatuamme keittomme valmiiksi mäni Marttila joka oli toverinani hakemaan leipää, mutta ei sitä huolinut hakea etäältä sillä kuormastossa oli leipää.
Otottelin hetken aikaa, jo tulee Marttila ja kas kummaa isot kääryt leipää ja voita päällä, et ilettää nyt, arvelimme että kelpaa sitä joskus olla sotamiehenä kun saa joskus rasvaisia ruokia.

Mutta mitäs nyt kun syötiin niin rupes janottamaan. Nyt tuli tuuma että mistä saa juotavaa, sillä tuota merivettä emme ruvenneet juomaa. Lähdimme kylästä hakemaan kaljaa, mutta ai ihmettä, pojat löysivät oikein hyvän kaljapaikan joka ei ollut oikeata kaljaa, joka oli parempaa.
Pojat kanto sitä kattilalla ja millä vaan kerkesivät vaikka ei ensin tahtottu antaa vähempää kuin viisi kannua yhteen astiaan. Minä ja toverimme otimme tavallista kaljaa, sammuttihan se sekiin janon.

Nyt oli tullut kello puoli yhleksän ja piti mennä iltahuutoo ja sen jälkeen saimme mennä levolle, vaan ei tässä ollut muuta kuin taivaan kansi kattona, mutta hyvin ne näky olleen tyytyväiset siihen.
Mutta minä ja eräs toverimme lähdimme katselemaan kylää, läksimme tulemaan takasii samaa tietä jota mentiinkin ja tulimme aivan toisee päähän kylää, jossa meitän Musikki oli soittamassa, ja myö mäntiin sinne nurmelle jossa ne soitti.
Siellä oli vähän tyttöjä joiden kanssa vähän tanssittiin ja hauskaa se oli meistä, kun saatiin tanssittaa Koiviston tyttöjä, ja sama näytti olevan näiden tyttöjen mielessä, kun saivat tanssia Suomen rakunain kanssa.
Hetken tässä oltuamme lähtimme maata sillä kello oli jo 2.

Aamulla kun herättiin, niin oli se etellä mainittu työmme tehtävä että puhtistaa hevoset ja ruokkia. Sitten alettiin laittaa itsellemme aamiaista, keitimme ensin teetä ja sitten saimme leipää ja silliä, mutta eihän sitä tarvinnu silliä syötä sillä annettiinhan sitä voita ja paljon annettiinkin…
Nyt kun saimme syötyksi, niin ruvettiin laittaa päivällistä, joka oli samanlainen kuin illallinen, mutta nyt saatiin lihaa vielä enempi kuin illalla, ja meidän eskadroonalla oli sian lihaa mutta muilla ei ollut kuin lehmän lihaa, sillä meidän eskadroonan päällikkö käski kotoa lähtiessä että pitää ottaa läskiä mukaan.
Nyt laitoimme päivällistä sillä lähtö oli määrätty kello 12:ta

Söimme päivällisen, niin rupesimme laittaa kapineitamme kuntoo lähtöä varten. Kun kello oli puoli kaksitoista, niin huudettiin satulat selkään ja nousimme itse myös ratsun selkää. Nyt tuotiin Stantar ja pian saapui Rykmentin komentaja, joka ensin meitä tervehti ja sitten lähdettiin matkalla, nyt oli kello jo 12.1/4.
Lähteissä käskettiin torven soittajain puhaltaa marssia, joka näytti olevan hyvin suloista niistä kansalaisista, koska vedet vieri muutamien silmistä.
Nyt saimme matkustaa taas pitkin Suomen lahden rantaa jossa näytti olevan hyvin aukee meri. Mutta nyt tuli kova sade, joka kesti koko päivän joka oli hyvin ikävää.

Tällä matkalla ei ole juuri mitään huomioon otettavaa, vain se, että kun tulimme yhteen Muurila nimiseen kylään, niin siinä käskettiin astua alas hevosten selästä ja ruveta syöttämään, sillä meillä oli heiniä ja kauroja mukana ettei tarvinnut ostaa.
Siinä syötimme ja söimme itte myös leipää ja lihaa, jota olimme varustaneet Koivistolta lähtiessämme, ja olikin hyvin hauska paikka. Maantie jossa oltiin, oli mäen harjalla ja avara meri mäen alla, jossa näky erilaisia laivoja. Tämän mäen päällen oli rakennettu myös majakka.
Hetken oltuamme ja ihailtuamme tätä seutua niin soitettiin Satiss.
Nyt noustiin kaikki ratsumme selkään ja lähdettiin jatkamaan kulkuamme Kuolemanjärvellen päin. Nyt ei ollut enää mikään hauska kulkea kun sato vettä niin kovasti ja oli kaikki läpi kastuneet.
Ajettuamme kauvan semmoista hiekka kankasta, niin tuli iso tien harras joka vei Uudellekirkollen, siintä myö poikettiin vasempaan joka vei Kuolemanjärvellen.
Ajettuamme hiukan aikaa niin jopa tulimme Kuolemanjärven kirkolle, joka näytti hyvin vanhan ajan kirkolta mutta oli sentään kauniilla paikalla järven rannalla ja tähän oli määrä jäätä yöksi.

Aapraham Karhu

Kirjoitus on julkaistu kahdessa osassa Karhujen sukulehdissä keväällä ja syksyllä 2015.

 
 

Ajankohtaista

 

Uuden puheenjohtajan tervehdys heinäkuussa 2018

Kesä alkaa kääntyä hiljalleen syksyä kohti kun elohopea laskee jo kahdenkymmenen asteen alapuolelle. Tämä kesä on ollut helteineen erinomaisen...

 

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS VUODEN VAIHTUESSA

Käänsin seinäkalenterissa sivua, ja sehän onkin taas viimeinen lehti. Vuosi on lopuillaan ja joulu lähestyy. Suomi-neidolla on suuri juhlavuosi, ...

 

UUTTA MIELENKIINTOISTA JUTTUARKISTOSSA

Sukukirjassamme sivulla 730 on kirjoitus otsikolla Ilmari Karhu – suvun kenraali. Siinä lyhyesti mainitaan hänen pidättämisensä marraskuussa 19...



Copyright © 2018 Luumäen Karhut -Sukuseura ry | Webbinen.net