LUUMÄEN KARHUT -SUKUSEURA RY

Juttuarkisto


» Murheen päivä
» Vahingossa soutajaksi
» Sota-aikaa lapsen muistikuvina
» Ilmari Karhun päiväkirjasta
» Abraham Karhun päiväkirjasta
» Elämää Nokanmäellä
» Hop sekkaa, sanoi Iihosaaren Eljas
» Karhunkylä
» Topi ja mopedi
 

Sota-aikaa lapsen muistikuvina


Muistelen lapsuuttani noin kolmesta yhdeksään ikävuoteen. Muistikuvat olen yrittänyt saada aikajärjestykseen, mutta pienet poikkeamat sallittaneen.

Varhaisimpia muistikuvia on kirkkoreissut hevosella. Äiti oli laittanut evääksi pullapalojen päälle voita, ne olivat maukkaita. Myös leikit omatekoisilla puuautoilla navetan eteläseinustalla ovat jääneet muistiin. Maa oli ruskomultaa, ja sinne sai hyvät tiet. Navetan muurauksesta muistan hellepäivän. Kahvit juotiin pihalla, ja muurari antoi minulle sokeria. Oli vuosi 1938.

Talvisota syttyi ollessani vajaat viisi vuotta, ja vaikuttihan se meihin lapsiinkin. Kerran hiihtelin peltoa pitkin naapurista, kun metsän takaa alkoi kuulua lentokoneen surina. Heittäydyin hankeen mahalleni ja olin liikkumatta. Näin meitä oli neuvottu. Kone lienee ollut suomalainen.

Toinen tapaus samalta talvelta. Äiti ompeli minulle puseroa, kun vihollisen pommikoneet tulivat päälle. Äidille tuli hätä, ompeleminen keskeytyi ja siirryimme seisomaan selkä uunia vasten. Siellä oli mukamas turvallisempaa. Minä kiertelin itkua ja harmittelin jos pommi osuu, en ehdi pitää puseroa kertaakaan. Koneet kaartoivat ylitsemme ja alkoivat pommittaa Taavettia.

Meillä oli nuori hevonen ja oltiin lähdössä kirkkoon. Isoisä jätti hetkeksi ohjaksen maahan ja hevonen lähti täyttä laukkaa. Maantien risteyksessä rillat kaatuivat, aisat katkesivat ja rillat vaurioituivat pahoin. Se kirkkoreissu jäi tekemättä.

Käytiin kerran isoisän kassa Tuuliaisen myllyssä. Paluumatkalla häneltä putosi piippu, mutta löytyi tulitikkujen valossa. Oli sysimusta syysyö.

Myös isän lähettämät kirjeet ja kortit sieltä rintamalta ovat jääneet muistiini. Kun hän kevättalvella 1940 kirjoitti, että pääsee siviiliin, mitä tuon tuliaisia, kirjoitimme, että tuo nauloja. Eipä taida kuulua nykylasten toivomuslistaan. Nauloja tarvittiin mäkiautojen rakenteluun.

Talvella harrastettiin mäenlaskua suksilla ja kelkoilla, vanhemmat lapset jopa hevosen reellä. Savitaipaleen tietä ei talvella aurattu, ja kotimme lähellä oli iso mäki. Siitä sai reellä huimat kyydit, me pienemmät päästiin joskus mukaan.

Olin 9-vuotias, kun isä kyti kesantoa. Meille tuli vieras ja he menivät sisälle. Minä päätin yrittää ja onnistuin niin hyvin, että sain kyntää koko pellon.

Jatkosodan aikana kuljetettiin halkoja Savitaipaleen suunnasta. Autoja oli jopa 20 letkassa. Me kuunneltiin, kuka vaihtoi parhaiten. Myös se, joka ajoi nopeinta vauhtia, oli hyvä kuljettaja. Erään auton lasti haettiin Uutelan rannasta, ja sain olla Lammin mäessä astinlaudalla, se oli juhlaa. Haaveilin, että saisin aikuisena ajaa autoa, ja se haave kyllä toteutui.

Näihin aikoihin valtakunnassa järjestettiin niin kutsutut mottitalkoot. Kävin äidin kanssa eräänä sunnuntaina seurakunnan metsässä tekemässä motin halkoja. Sain pronssisen rintamerkin (kirveen). Lunta oli paljon, muistan paikan vieläkin.

Sitten ne sota-ajan lasten leikit. Tytöt tekivät hautakumpuja hiekasta ja koristivat ne kukilla. Me pojat oltiin kivisotaa käsin ja ritsoilla. Sunnuntaisin meitä kokoontui kymmenkunta poikaa, lähdettiin sotimaan aseina ritsat ja panoksina kivet. Tehtiin kaksi joukkuetta ja valittiin sopiva maasto, jossa oli näköesteitä. Jos näyttäytyi, sai ampua kohti. Ja tulihan niitä osumiakin, vaurioitan pari hammasta ja muutama mustelma. Myös metsästys ritsoilla kuului leikkeihimme tuottaen joskus tulostakin.

Kerran kesällä yöpyi suuri sotaväen osasto kotini lähistöllä. Meillä oli silloin pihapiirissä heinä- ja pahnasuojina latoja, joissa oli riukulattiat. Sotilaiden lähdettyä vanhemmat veljeni löysivät lattioiden alta kiväärin patruunoita. Niitä oli melkoinen määrä, purimme niitä ja saimme näin ruutia. Teimme putkesta aseen. Piipun peräpää tukkeeseen, ja sytytysreikä viilalla. Putki kiinnitettiin puusta tehtyyn perään.

Koeammunnan räjähdys oli niin voimakas, että piippu irtosi perästä ja raapaisi pitelijänsä peukalonhangan ja posken verelle. Tämän jälkeen sytytys tehtiin aikasytytyksenä. Näiden ammuskelujen tarkoituksena ei ollut osua johonkin, vaan voimakas räjähdyksen ääni paksuseinäisellä putkella. Ääni oli melkoinen.

Tuli kesä 1944 ja evakot. Se mäki kotini lähellä, josta laskettiin reellä, oli liian suuri painaville muuttokuormille. Hevoset eivät jaksaneet pidätellä tarpeeksi. Kylän vanhat miehet olivat jarruna köysien kanssa.

Meilläkin oli kärryt jatkettu ja nimilaput laatikoissa. Jos ryssä tulee Tienhaarasta läpi, on lähtö evakkoon. Onneksi näin ei käynyt, Kivisalmi, Ihantala ja Vuosalmi pitivät, ja lähtökäskyä ei tullut.

Näillä muistikuvilla halusin kertoa lyhyesti nuoremmille, kuinka yksinkertaisia ja käytännönläheisiä lasten leikit sodan varjossa olivat. Kerrottavaa olisi ollut paljon enemmänkin. Lopuksi haluan sanoa, että sodista johtuneesta pula-ajasta huolimatta minulla oli onnellinen lapsuus.

Voitto Pesu (1935 – 2018)

Kirjoitus on julkaistu Karhunpesän kuulumiset –lehdessä nro 9/Huhtikuu 2009


 
 

Ajankohtaista

 

Karhunpesän kuulumiset ilmestyy huhtikuussa 2019

Seuraava sukulehti eli Karhunpesän kuulumiset nro 25 ilmestyy pääsiäisviikolla, ja sen tekemiseen toivomme taas kaikkien karhujen apua.
Tuttuun ...


 

Puheenjohtajan tervehdys jouluna 2018

Joulu alkoi lapsuudessa aina koulun kuusijuhlasta. Kotona joulun odotus alkoi tuntua vasta aatonaattona, kun äiti ryhtyi paistamaan laatikoita, kinkk...

 

Uuden puheenjohtajan tervehdys heinäkuussa 2018

Kesä alkaa kääntyä hiljalleen syksyä kohti kun elohopea laskee jo kahdenkymmenen asteen alapuolelle. Tämä kesä on ollut helteineen erinomaisen...



Copyright © 2019 Luumäen Karhut -Sukuseura ry | Webbinen.net